Taidetta, luovaa kasvua ja oppimista saman katon alla

Mentorointi & konsultointi luoville tekijöille

Sinulla on jo luova osaaminen

Rakennetaan siitä omannäköinen ja kannattava liiketoiminta.

Autan taiteilijoita ja muita luovia tekijöitä kirkastamaan konseptinsa, kohderyhmänsä, oman äänensä, näkyvyytensä ja ensimmäiset konkreettiset myynnin askeleet.

Löydä oma luovuutesi Taidekoulussa

Taidekartanossa toimii myös Art School Ruoti, jossa järjestetään kuvataide- ja keramiikkakursseja kaiken tasoisille osallistujille.

Kartanon inspiroiva ympäristö tarjoaa täydelliset puitteet oman luovuuden löytämiseen ja taitojen kehittämiseen. Kursseilla korostuvat tekemisen ilo, yhteisöllisyys ja turvallinen ilmapiiri, jossa jokainen voi löytää oman tapansa ilmaista itseään.

Olitpa vasta-alkaja tai jo pidempään taidetta harrastanut, Taidekoulu kutsuu sinut tutkimaan, oppimaan ja luomaan.

Koe kesän näyttelyt Galleria Ruodissa

Kartanon vintillä sijaitseva Galleria Ruoti herää joka kesä eloon vaihtuvien nykytaidenäyttelyiden myötä. Tunnelmallinen näyttelytila tarjoaa ainutlaatuiset puitteet taiteen kokemiseen kaukana perinteisten gallerioiden kiireestä.

Kesän näyttelyissä nähdään taiteilijoita eri puolilta Suomea sekä teemoja, jotka liikkuvat luonnon, valon, muistojen ja sisäisten maisemien äärellä.

Tilaustaide

Räätälöity tilaustyö sinulle – suunnittele värit ja tyylit yhdessä taiteilijan kanssa!

Käsityönä tehdyt öljymaalaukset laadukkaalle pohjalle, kolmiulotteinen pintarakenne ja 100 % tyytyväisyystakuu.

Tilaustaide syntyy huolella suomalaisesta puusta valmistetulle kestävälle pohjalle. Öljymaalit sekoitetaan käsityönä luonnonpigmenteistä, ja pinnalle luodaan veistoksellinen, kolmiulotteinen tekstuuripinta, joka tuo teokseen syvyyttä ja eloa.

Jokaisessa tilaustyössä huomioidaan tila, johon taulu on tulossa, toivomasi värimaailma ja tyyli. Pääset vaikuttamaan kokonaisuuteen alusta alkaen, ja lopputulos syntyy yhteistyönä, täysin räätälöitynä juuri sinulle.

Teokset eivät ainoastaan kaunista tilaa, vaan niiden veistoksellinen pinta vähentää myös tilan kaikua, luoden harmonisen ja viihtyisän ympäristön. Öljymaalauksen syvyys ja kestävyys tekevät teoksista ajattomia – todistettavasti ikuisia ja aikaa kestäviä.

Ja mikä parasta: kaikilla tilaustöillämme on 100 % tyytyväisyystakuu.

Taidekartano Ruoti

Taidekartano Ruoti sijaitsee historiallisessa Sundsbergin kartanossa Kirkkonummella. Kesäisin kartano täyttyy taiteesta, näyttelyistä, kursseista ja elämyksistä ainutlaatuisessa ympäristössä, jossa historia, luonto ja luovuus kohtaavat.

Vierailun kruunaa kartanon alueella toimiva Ravintola EK sekä kauniisti restauroidut rakennukset ja vehreät kartanomaisemat.

Olen Maria Ruoti – taiteilija, yrittäjä, galleristi ja kouluttaja

Rakennan kahta toisiaan täydentävää kokonaisuutta: Mentoroin luovia tekijöitä rakentamaan osaamisestaan kannattavaa liiketoimintaa ja luon abstraktia nykytaidetta koteihin, tiloihin ja keräilijöille sekä pyöritän Taidekartano Ruotia.

Taidetta tarkoituksella

Yrityksen arvopohja rakentuu jatkuvuuden ja sosiaalisen vastuun teemojen ympärille. Myyntivoitosta lahjoitetaan 3 % Naisten Pankille tukemaan naisten koulutusta, yrittäjyyttä ja tasa-arvon toteutumista Aasiassa, Afrikassa ja Lähi- idässä.

Tutustu yritykseen

”Valinnoilla voi vaikuttaa”

Tervetuloa mukaan

Olitpa kiinnostunut mentoroinnista, tilaustaiteesta, taidekursseista tai näyttelyistä, kuulen mielelläni ajatuksistasi.

Ota yhteyttä ja löydetään yhdessä sinulle sopiva tapa olla osa Ruodin maailmaa.